Inhimillisyyden ja empatian rooli digikehityksessä

12 | 2023 Sanna Valkeejärvi & Mikael Kulma, Senior Tech Lead

 

Kipinän osakas / asiantuntija Mikael Kulman supervoimat liittyvät tiimipelaamiseen, organisaation toimintaan, tiimeihin sekä koutsaamiseen. Mikael puhuu oikean kokoisten tiimien ja avoimen keskustelun puolesta.

”Olen ollut syvästi uskovainen tiimityön suhteen aina. Tiimi vaatii minun mielestäni aina neljästä kahdeksaan henkilöä, jotta se ei ole haavoittuvainen ja on aidosti tiimi. Jos tiimissä on vähemmän ihmisiä, se on hallinnollisesti verrannollinen yksilöön. Kun tiimissä on tekijöitä neljä tai enemmän, yhden poistuminen ei muuta vielä tiimin tapaa toimia. Ja kun yläraja pidetään kahdeksassa, työtä tehdään yhdessä, eikä mahdollisten kommunikaatioväylien määrä kasva rasitteeksi.”

Mikael osaa kertoa vahvalla kokemuksella mitä arvoa asiakas saa tiimistä ja miten se vaikuttaa bisnekseen.

”Jos näen selkeästi asioita, jotka huutavat, että joku käyttäisi tähän aikaa ja miettisi miten organisaatiota ja digikehitystä voisi viedä eteenpäin, tartun niihin. Muutoksista pitää voida ja uskaltaa puhua, myös tiimitasoa laajemmin. Tarkkaan resursoitujen projektitiimien sijaan nivoisin softan kehityksen tiukasti kiinni liiketoiminnan eri alueisiin. Tällöin tiimit voivat olla pidempi-ikäisiä ja kehitys voidaan nähdä sijoituksena kuluerän sijaan.”

Kipinän symposiumeissa sparraillaan kollegoita sekä digikehityksessä että yhteisön kehittämisessä.

”Supervoimani on osata kertoa, mitä arvoa asiakas saa toimivasta tiimistä, ja miten se vaikuttaa bisnekseen. Työympäristön muutokset on helposti rahassa mitattavissa.”

Turhaa pyörittelyä ja epäolennaisuuksia 

Mikaelin mukaan monessa yrityksessä tällä alalla ei nähdä paljonko aikaa menee asioiden turhaan pyörittelyyn ja paljonko näistä asioista on epäolennaista. 

”Uskon, että jos yrityksen työntekijöillä olisi enemmän näkyvyyttä siihen, kuinka hyviä ja kiinnostavia asioita yrityksessä oikeasti tehdään, fokus löytyisi. Työympäristön muutos on helposti rahassa mitattavissa, kun ihmiset viihtyvät paremmin he ovat tehokkaampia. Motivaatio ja arvostuksen kokeminen lisäävät huomattavasti viihtyvyyttä.” 

Mikael haluaisi tuoda valmennustaan kaikkien asiakkaiden toimintaan mukaan: ”Koutsaus on eräänlainen supervoimani. Saan siitä tosi paljon myös itse. Keskustelujen avulla autetaan organisaation ihmisiä löytämään oikeat ratkaisut ja merkitykselliset asiat. Ne voi olla vaikka kuinka pieniä, mutta merkitys silti valtavan suuri. 

Itse puhun technical agile coachingista, tai Senior Tech Leadershipistä, eli tiimien toiminnan varmistamisesta ja käytännön parannuksista tiimien tekemiseen, sekä teknisistä parannuksista ja laadun varmistamisesta testaamalla. Tällaista osaamista Kipinässä on paljon, osaamista, josta olisi paljon potentiaalia monelle asiakkaalle.” 

Tiimit, koutsaus ja testaaminen kehityksessä ovat Mikaelille tärkeitä asioita. ”Testivetoinen kehitys kertoo mitä aukkoja omassa tietämyksessä on. Se on oma polkunsa jatkuvaan kehitykseen ja tiimien toiminnan sulavoittamiseen. Testaamalla pitää miettiä mitä tekee ennen kuin tekee, siinä nopeasti ymmärtää, että kaikkea ei osaa yksin, vaan jokainen tarvitsee tiimin ympärilleen.” 

Digikehityksen tulevaisuudesta keskusteltiin vilkkaasti.

Mikaelin näkemyksen mukaan inhimillisen puolen ja empatian merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa konsulttibisneksessä.

Katsaus tulevaisuuteen

Tiimien ja testaamisen merkitys ei tule ainakaan vähentymään tulevaisuudessa, ne ovat Mikaelin mukaan perustavaa laatua olevia asioita.

”Pidemmällä tähtäimellä on kyllä tosi hankala sanoa, mihin koko ala menee, koska tekoäly tulee muuttamaan kaikkea tosi paljon. Lyhyellä aikajänteellä taito ja kyvykkyys orkestroida tekoälyä tulee olemaan merkityksellistä ja isossa roolissa.”

”Devaajien rooli tulee ihan varmasti muuttumaan. Tulemme työskentelemään korkeammalla abstraktiotasolla kuin nyt, juuri tekoälyä hyödyntämällä. Myös domain-ymmärryksen eli bisneksen tajuamisen rooli kasvaa koko ajan. Mutta vastaavasti taas tietynlaisen teknisen osaamisen rooli pienenee tai muuttuu tekoälyn myötä. Syväosaamista ja tekoälyn fasilitoimista ihmisvoimin tarvitaan pitkään.”

”Ihan mahtavaa kuitenkin olla mukana näkemässä tätä kaikkea uutta ja toimia ympäristössä, missä tekoäly on vahvasti läsnä. Harvoin pääsee mukaan näin mahtavaan murrokseen. Vaikka eihän se tekoäly mitään toistaiseksi tee itse. Meidän ihmisten pitää kertoa sille mitä tehdään. Tekoälyn kanssa ei vaan voi tulla toimeen, vaan sitä pitää itse ohjata.”

Mikaelin näkemyksen mukaan inhimillisen puolen ja empatian merkitys tulee korostumaan tulevaisuudessa.

”Työ tulee muuttumaan varmasti tosi paljon konsulttibisneksessä. Ja tätä ajatellen inhimillisyys on kovaa valuuttaa.”

Taustoista

Mikael on pitkän linjan ammattilainen ja kokenut tekijä. Hänellä on kokemusta molemmilta puolilta pöytää.

”Ennen Kipinään tuloa toimin paitsi kehitystiimissä, myös tuoteomistajana. Tuoteomistajan rooli auttoi ymmärtämään bisnestä eri tavalla. Samalla näin, kuinka omien tiimien työ vaikuttaa koko organisaation laajuisesti ja sain näkyvyyttä tulevaan enemmän. Tämä innoittaa vielä enemmän koutsaamaan kaikissa omissa projekteissa tiimejä parempaan ja tehokkaampaan tekemiseen.”

Kipinästä ja kipinäläisyydestä

Mikael aloitti Kipinässä pari vuotta sitten. Silloin hän oli kahdeksas kipinäläinen.

”Nyt on niin paljon siistimpää, kun meitä on moninkertainen määrä jengiä. Kipinän tapa on vallankumouksellinen tapa rakentaa konsulttitoimisto. Tuntuu, että olen osa hypoteesia, joka todistetaan samalla toimivaksi. Olen tosi vaikuttunut siitä, kuinka äärimmäisen kovia tekijöitä Kipinällä on.”

Sanna Valkeejärvi & Mikael Kulma

Edellinen
Edellinen

Keskustelua hyvästä koodista

Seuraava
Seuraava

Kohti osaavaa digitaalista Suomea