Ihan älytön onnenpotku työpaikkana

04 | 2023 Sanna Valkeejärvi & Erkka Korpi, Senior Software and Cloud Engineer

 

Erkka Korpi aloitti Kipinäläisenä helmikuussa 2022 Senior Cloud Engineerinä. Matka on ollut antoisa ja mielenkiintoinen, jopa ainutlaatuinen.

Erkka on viihtynyt Kipinässä monesta syystä, isona tekijänä on Kipinän ainutlaatuinen osakkuusmalli, mutta myös yhteisö:

”Kaikki ollaan samalla aaltopituudella ja ollaan samoista syistä Kipinällä. Ihmiset eivät Kipinällä luokittele toisia oman taustan puolesta. Kun täällä hyväksytään osakas Kipinään, niin silloin hyväksytään ihminen ihan samanveroisena kuin kaikki, eikä ihmisiä lokeroida mitenkään. Jokainen saa olla sellainen kuin on.”

Erkka oli ollut edellisessä työssä vain 4kk siinä kohtaa, kun mahdollisuus keskustella Kipinään siirtymisestä tuli eteen. Hän mietti uskaltaako lähteä, mutta kokeneemmat ystävät kehottivat rohkeuteen Kipinän ainutlaatuisen mallin takia.

”Olisin kyllä katunut, jos en olisi lähtenyt silloin Kipinään mukaan.” sanoo Erkka nyt.

“Jokainen saa olla Kipinällä sellainen kuin on.”

Erkka kuvailee olevansa onnekas ja etuoikeutettu kun saa olla Kipinän yhteisössä. Takana on yli vuosi Kipinäläisenä ja edelleen ajatus on, että nykyinen työpaikka on ollut ”Ihan älytön onnenpotku”.

”Olen tosi sitoutunut yritykseen. En vain sen takia, että omistan yrityksestä osan. Toki sen on osa sitoutumista, mutta suurimmaksi osaksi siksi, että on niin hyvä olla tällä hetkellä. Yhteisöllisyys toteutuu paljon paremmin kuin missään muualla olen nähnyt. Vaikka me ollaan etäällä toisistamme, ja asiakkailla fyysisesti, Kipinä on läsnä vahvasti arjessa ja se on hyvä asia.”

Oma kehittyminen on Erkalle todella tärkeää ja siihen hän tähtää aina. Työpaikan vaihdot on olleet aiemmin sitä, että on kasvanut ulos roolista, eikä ole pystynyt sitten enää kehittämään itseään.

”Nyt Kipinässä ei ole enää tarvetta, että lähtisin katsomaan muita paikkoja sen kehittymisen takia. Koska täällä voi puhua avoimesti omista tarpeistaan sekä toiveistaan ja kehittää itseään muilla tavoin. Ennen Kipinään tuloa minulla oli periaate, että jos joku lähestyy työtarjouksella, käyn juttelemassa muiden firmojen kanssa. Nyt kieltäydyn kaikista koska olen enemmän kuin työntekijä, enkä usko löytäväni mitään parempaa.”

Kipinän Code retreatissa kisailtiin parettain ongelmanratkaisukyvyistä.

Erkka sanoo olevansa tosi otettu, kun kokeneet pitkän linjan tekijät näkivät hänessä potentiaalin ja hyväksyivät töihin Kipinään.

”Yleensäkin yksi isoimpia asioita mitä arvostan Kipinässä yhteisön lisäksi, on se, kuinka minut on otettu tänne vastaan ja kohdeltu tasaveroisesti, vaikka oma kokemus alalta on lyhyempi kuin monella muulla. Täällä ei ole turhia rakenteellisia tasoja, eikä erotella junioreita ja senioreita. Tässä on oppinut itsekin näkemään selkeämmin mitä arvostaa ja millaista työelämää haluaa itselleen. Ihmisiä kohdellaan niin hienosti, että sellaisesta ei halua luopua.”

Ihmisten kohtelu ulottuu asiakkuuksiin asti ja Erkka kokee, että kemioiden kohtaaminen on myös asiakkaalla konsultille tärkeä asia. Rehellinen ja avoin keskustelu niin Kipinässä kuin asiakkaiden suuntaan on tärkeää hänelle.

Kun kokemusta Kipinäläisenä olosta on yli vuosi, on Erkka päässyt myös mukaan haastattelemaan mahdollisia uusia osakkaita.

”Tosi moni haastateltava on kysynyt läsnäolosta, että jääkö täällä yksin. Helppo vastata, että ei jää, Kipinässä autetaan aina toisia, oli haaste sitten iso tai pieni. Haastatteluissa korostuu myös se, onko uusilla tyypeillä sitä jotain kipinää. Itse ainakin haluan korostaa myös niitä soft skillsejä, enkä vain hard skillsejä. Mieluummin me palkataan tänne hyviä tyyppejä, kenen kanssa me halutaan tehdä töitä, koska asiakkaatkin sitten tykkäävät tehdä heidän kanssaan töitä.”

Yksi keskustelu osakasehdokkaan kanssa on jäänyt erityisesti Erkan mieleen. Ehdokas kysyi mitä Erkka haluaisi muuttaa Kipinässä.

”Saattaa kuulostaa epätodelliselta, mutta vastaus oli, että en mitään. Kipinä on juuri sellainen mitä me kaikki ollaan haluttu, ja millaiseksi se on rakentunut.”

Sanna Valkeejärvi & Erkka Korpi

Edellinen
Edellinen

Tulos syntyy, kun kaveria ei jätetä

Seuraava
Seuraava

Yhdessä tekemällä paras arvo asiakkaalle