Kipinöivä myyjä täällä terve!

02 | 2023 Laura Riuttanen, Sales director

 

Minulla on kunnia kutsua itseäni siksi kipinöiväksi myyjäksi, jota täällä Kipinällä viime vuoden puolella kaipailtiin. 

Minä olen Laura ja minut tänne lopulta toi Kipinän vahvasti samanlaiset arvot, joita omassa myynnissäni vaalin. Avaan tässä tekstissä muutaman asian, jotka ovat olleet minun myyntiurani aikana ne minulle tärkeimmät teesit.

Kipinän, kuten mielestäni kaikkien ohjelmistoyritysten, vahvuus on aina ihmiset. Koen olevani palveluammatissa niin meidän asiakkaiden, kumppaneiden kuin tekijöidenkin suuntaan. Minun tehtäväni myyjänä on löytää mahdollisimman hyvä match meidän tekijän osaamisen ja intohimojen sekä loppuasiakkaan tarpeen välillä. 

Parhaita hetkiä myynnissä on nimenomaan ne, jolloin se kipinöivä yhteys löytyy ja tekijälle löytyy projekti, josta voi nauttia ja oppia. Vaikuttaa ehkä kliseeltä, mutta minusta on ihan mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin ja kuulla niitä intohimoja ja toiveita, joita meidän tekijöillä on. 

Väitetään, että hyvä myyjä myy vaikka eskimolle lunta. Varmasti, mutta minä mielummin myyn sinulle tekijän, jonka oikeasti haluat tiimiisi.

“Onnelliset, motivoituneet tekijät saavat aikaan onnellisia asiakkaita.”

Yhdessä ollaan aina enemmän kuin kukaan yksin.

Olen vahvasti laumaeläin ja nautin siitä, että voin tehdä töitä ihmisten kanssa. Olen hyvä saamaan asioita aikaiseksi. Tykkään siitä, että pääsen tekemään erilaisten ihmisten kanssa töitä ja oppimaan muilta. Harva ihminen on sellainen yksisarvinen, joka osaa maailmassa ihan kaiken. Tämän vuoksi tarvitaan tiimejä ja kumppaneita, joiden kanssa lyödä päät yhteen ja tehdä asioita vähän paremmin kuin mihin yksin kykenee. 

Se tunne, että me onnistuttiin, on itselleni aina niin paljon parempi kuin että minä onnistuin.

Kaikki voittaa, kun kaikki voittaa.

Elämässä helpointa on puhua totta. Pelin henki kuitenkin on, että lopulta kaikki tekevät bisnestä ja yrittävät saada voita leivälle. Tehdään töitä sitten yksilöiden, kumppanien tai asiakkaiden kanssa, haluan lähteä siitä, että jokainen voittaa. 

Kun lähdetään osaoptimoimaan yhden osapuolen voittoja, yleensä joku häviää ja usein lopputulemana saadaan aikaan vain pahaa mieltä. Kun pelataan avoimin kortein yhteisillä pelisäännöillä, tekeminen on helpompaa ja hauskempaa. Ja taas tulee lisää onnellisia ihmisiä.

Kättä pystyyn virheen merkiksi, jos tulee mokattua.

Aina ei mene putkeen ja joskus tulee vaan sekoiltua. On helpointa myöntää virheensä ja etsiä ratkaisua kuin lähteä selittelemään ja peittelemään. Niiden ratkaisujen etsimiseen omien kokemusteni perusteella saa myös apua, kun on toiminut kolmen edellisen teesin mukaisesti. 

Itselleni hoen näissä hetkissä, että onneksi en ole aivokirurgi, kukaan ei kuollut ja tätäkään ei varmaan kukaan enää vuoden päästä muista. Kuinka monta mokailua itse muistat vuosien varrelta, jotka edelleen aiheuttavat sydämentykytyksiä eikä huvitusta omista toilailuista? 

Kohdataanko ja jutellaan? Ja opitaan toisiltamme? Mokista, ohjelmistokehityksestä, myynnistä? 

Tartu rohkeasti puhelimeen ja soita, tai buukkaa tapaamiselle aika suoraan minun kalenterista!

Laura Riuttanen

Edellinen
Edellinen

Urheilija osana yhteisöä - Kipinä x Niina Ahtiainen

Seuraava
Seuraava

Data ja tekoäly - miten niitä hyödynnetään arvon tuottamisessa nyt