Kipinässä arvot eivät ole vain strategiahöpinää

10 | 2022 Juha Inkinen, Team Lead, Architect

 

Aloitin Kipinällä vuoden 2021 joulukuussa. Kutsun itseäni vitsikkäästi Kipinän Tampereen-toimistoksi, koska olen ainakin tähän mennessä ensimmäinen tamperelainen vauhdikkaasti kasvavassa porukassamme. Mitä ajatuksia ensimmäinen vuoteni Kipinällä on herättänyt?

IT-ala lienee kiehtonut minua jo kuusivuotiaasta saakka, jolloin sain ensimmäisen tietokoneeni Commodore 64:n. Pikkupoikana kerroin toiveammatikseni tietokonepelien suunnittelijan, koska tietokoneohjelmointi oli – ja on edelleen – mielestäni niin lähellä taikuutta, kuin mihin todellisuudessa voi päästä. Ehkäpä tämä kuvaa runollisesti sitä, mitä Kipinän konsulttina haluan tuottaa asiakkaillemme: hippusen elämää helpottavaa ja liiketoimintaa edistävää tietoteknistä taikuutta.

Olen työskennellyt ohjelmistoalalla vuodesta 2004 lähtien, jolloin diplomi-insinööriopintojeni ohessa pääsin työskentelemään ensin testaajana ja myöhemmin ohjelmistosuunnittelijana isossa suomalaisessa mobiiliverkkoyrityksessä, jossa moni muukin IT-ammattilainen on uransa aloittanut. Vuonna 2005 sain mahdollisuuden tutustua ketteriin ohjelmistokehitysmenetelmiin Scrum Master -koulutuksen kautta, ja vaikka en äärimmäinen minkään tietyn metodologian fani olekaan, voin väittää ketteryyden juurtuneen syvälle ajatteluuni.

Urani eri vaiheissa olen toiminut lähes kaikissa ohjelmistoprojektiin liittyvissä rooleissa: testaajana, suunnittelijana, arkkitehtinä, projektipäällikkönä, teknisenä myynnin tukena sekä Scrum-tyyppisenä Product Ownerina. Näistä ehdottomasti eniten työn iloa on minulle antanut varsinainen ohjelmointi tai koodaus, jos asiaa siksi haluaa kutsua. Omassa lähestymisessäni ongelmanratkaisuun edellä mainitut roolit sulautuvat enemmän tai vähemmän toisiinsa: pelkästään koodia kirjoittamalla on vaikeaa tuottaa järkevää ratkaisua, jos käyttäjän perimmäinen tavoite ei ole tiedossa puhumattakaan järjestelmäkokonaisuuden ja tavoitellun aikataulun luomista mahdollisuuksista ja rajoitteista.

Juha ja Kari parikoodaamassa Kipinä Code retreatissa.

Ennen kuin löysin Kipinän, kipuilin pitkään perinteisen työntekijä-työnantaja-asetelman kanssa. Koin asetelmaan sisäänrakennetun itsensä todistelun turhauttavana: ei ole riittävää, että työntekijä tekee hyvää, asiakkaiden arvostamaa jälkeä, vaan hänen pitää myös pelata "työelämäpeliä". Pelin sääntöihin kuuluvat oman arvonsa todisteleminen organisaatiokaaviossa ylempänä oleville, ja sen perusteleminen, miksi ansaitsisi euron tai pari enemmän laskutettavasta summasta. Perinteisesti asiakkaille konkreettista hyötyä tuottavasta työstä saatu palkka jää kauas organisaatiotikkailla korkeammalla olevien ansioista, mikä on omiaan ohjaamaan urakehitystä hallinnollisiin rooleihin teknisen osaamisen syventämisen sijaan.

Tällainen hierarkkinen ihmiskuva on kaukana omasta tasa-arvoisesta arvomaailmastani. Harkitsin yksinyrittäjyyttä, mutta tähän välttämättä liittyvät myynti- ja markkinointitehtävät vaikuttivat vain vievän entistä keskittymistä pois varsinaisen työn tekemiseltä. Olen ollut iloinen mahdollisuudestani hypätä mukaan Kipinän porukkaan; mielestäni Kipinän yrittäjähenkinen asiantuntijaosakkuuden malli onnistuu mainiosti antamaan työntekijöille liiketoiminnan pyörittämiseen ja päätöksentekoon liittyvää vastuuta, ja samalla se mahdollistaa keskittämään suurimman osan energiasta asiakkaille tuotettavaan arvoon.

Vapaa-ajallani musiikki on ehkäpä suurin energianlähteeni, vaikka kahden pienen lapsen isänä en ole ehtinyt muutamaan viime vuoteen kitaroihini juuri koskea. Tietotekniikalla on työni lisäksi iso rooli myös harrastuksissani. Pelailen sekä tietokoneella että pelikonsolilla ja tarkkailen mielenkiinnolla muun muassa erilaisten ohjelmointikielten kehitystä. Tekniikalle vastapainoa antaa kiinnostukseni ihmismielen ymmärtämiseen: luen erityisesti interpersoonallisen neurobiologian tutkimuksia ja muuta psykologian alan kirjallisuutta. Olen myös mukana vapaaehtoistyössä, jossa tuetaan erityisesti isien ja perheiden mielenterveyttä.

Aina ei kuitenkaan tarvitse tehdä jotain tuottavaa tai hyödyllistä: perheessämme on kaksi herttaista kiinanharjakoiraa, joiden kanssa voi rentoutua ihan vain sohvalla löhöillen.

Juha Inkinen, Software Consultant & Partner

Edellinen
Edellinen

Aitoa tutustumista Ekosysteemiaftereilla

Seuraava
Seuraava

Miksi perustimme palveluyhtiöiden ekosysteemin